15. maaliskuuta 2014

Moikka!

Blogia ovat jo useat kyselleet. En kuitenkaan halunnut matkia muita kuuluisia talleja, enkä sitä tehnyt. Blogit alkoivat kuitenkin nopeasti yleistyä, ja nyt niitä näyttääkin olevan yhdellä sun toisella tallilla. Idea on pyörinyt päässäni jo kauan, mutta toteutuspuoleen ei koskaan tuntunut olevan tarpeeksi aikaa. Sivujen päivityksen ohella olen salaisena taustatyönä tutustunut Bloggeriin, ja nyt kun pitkästä aikaa oli vapaapäivä, eikun tuumasta toimeen.

Alustavasti olen ajatellut, että blogi olisi Ratsutalli Powerpollen "behind the scenes". Tänne tulee sitten kaikkien nähtäväksi kuvalliset esittelyt valmistuneista tilareista. Lisäksi muutama postaus esim. tallitiloista, varusteista ja toiminnasta. Jossain vaiheessa saatte tutustua myös tallin pitäjään ja hänen painaviin mielipiteisiinsä ;)  Postaustoiveita otan mielelläni vastaan myös teiltä!

Tulevaa kysymyspostausta varten toivon teiltä kysymyksiä, joita voi lähettää jo nyt (kommenttina alle).

-Hanna

48 kommenttia:

  1. Miten voit tehä niin hienoja keppareita?

    T.Sanni

    VastaaPoista
  2. Se poni on mailman ihanin <3 tykkään siitä niin lujaa!!! se tuli munmielest ihan niin paljo tamman näkseks kun toivoinki! ja muutes muutamia kysymyksiä:
    mikä oli sun eka keppari? (laita kuva)
    ootko koskaan tehny kaks palasta? (jos on niin voikko laittaa kuvan?)
    Mikä oli sun eka tilari jonka oot tehny? laita kuva jos on :)
    siin oli mun kysymykset :D
    voikko tehä varuste postauksen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäät :)

      Kiitos kysymyksistä!

      Poista
  3. Jee Hannakin on ruvennu blogaa!!! Mullakin on blogi, mutta siellä on käsitöjuttuja....kivaa hommaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä blogaan :D On tietty, käsityöt on kivoja! :D

      Poista
  4. Jee! Kiva kun sulla on nyt blogi! Voisitko lisätä Lukijat-gadgetin että lukijat voisivat liittyä blogiin? :) Ihanaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko se tarpeellista? :'D Ku mää oon kato vasta tämmönen blogialottelija ;D

      Poista
    2. eks huomaa kuinka paljon lukijoita sulla on ja paat vaan sinne sivuun sen gadetin (lukijat homman)!!!!!!!! mä ainaski liittyisin!!!!

      Poista
    3. muutes mulla on vielä yks kysymys sinne postaukseen siispä kysymyskuulu:
      mikä on sun lempi keppari rotu????

      Poista
    4. Pari kysymystä kysymyspostaukseen:

      •Voiko sulle tehä pelkkiä varuste tilauksia jos kertoo hepan koon
      •Onko sun tallilla yhtään shireä(jos on niin laita kuva)

      Poista
    5. Okei... :) Kiitos kysymyksistä!!

      Poista
  5. Montako kepparia on tekemättä?

    ps:Haluaisin tilata kepparin :)

    Olen esteponi hullu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen näet tilarijonosta tallin kotisivuilta :) (Linkki oikealla ylhäällä, siinä hepan alapuolella...) :)

      Poista
    2. Tilasin kepparin !!!

      Odotan niin kkovasti sitä kun se valmistuu!

      Oot paras Hanna!

      Poista
  6. Haluisin antaa pari kyssärii sul kysymyspostaukseen:
    Este vai koulu kepparilla? Entä oikealla hepalla?
    Sun lempirotu keppareissa?
    Oletko koskaan tehnyt Welshiä (LAITA KUVA JOS OLET)
    Kuinka korkean esteen olet päässyt kepparilla? Entä kuinka korkeaa olet hypännyt oikealla hepalla?
    Sun lempirotu oikeissa hevosissa?
    Sun reaktio kun voitit ensimmäiset kisat Likalla?.....

    joo tässä näitä muutama......: D:D:D:D:D T: S

    VastaaPoista
  7. Onko se minun tilaus heponen sun säkhöpostissa?

    PS:Jos et ole katsonut niin voitko käydä katsomassa sähkopostiasi?

    :)

    VastaaPoista
  8. Moi!
    Näitkö sie sen tilari haun sähköpostillasi?Kun isi haluais nähdä sen vastauksen sähköpostissa :-)

    VastaaPoista
  9. Moi!
    Haluaisin heppaani lyhyen kepin ja kuonon päällä oleva karvasysteemiin tinantteja, siis tarkotan sitä nahka osaa, kun en muistanu mainita sitä, muista myös laittaa otsapantaan timantteja, ne ovat kaikki punaisia, eli ssiis tarkoitan timantteja.

    :D

    VastaaPoista
  10. Miten sä osaat tehä suullisen kepparin?

    Ps:Mä en osaa tehä suullista vaikka onn yrittäny 4 kertaa enkä osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kysymyspostaus julkaistaan tässä alkuviikosta :)

      Poista
  11. Nii haluaidin vielä heppani mukaan valkoiset englantilaiset suitset otsaan messinki trassit ja turpaan valkoinen pehmuste ja jos pystyt niin haluaisin niihin vielä letitetyt ohjat :-)

    VastaaPoista
  12. Haluaisin srn Englannintäysiverisen näyttävän ruunalta.

    VastaaPoista
  13. vaihdan englannintäysiverisen irlannincobbi ruunaan sittenkin.

    haluaisin että sillä on pitkä tuuhean ruskea harja ja että sen hepan väritys oli ruskean kirjava ja sen silmien kohalla (siis kumpienkin silmien)olisi mustat täplät mutta muuten ruskean kirjava.

    ps:kaikki muut varusteet pysyy ennalleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinaakos noi "mustat täplät" kangastäpliä vai tummennosta? :)

      Poista
  14. Milloin tulee talli tai varuste postaus

    ps:Olemme Julian kanssa sisarukset

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten kun kerkiän, nyt on kiireitä koulun loppurutistuksen kanssa :(

      Poista
  15. Täplät voi olla kqngaspaloja

    VastaaPoista
  16. Vaihdan saksan ratsuponini gotlanninruss tammaan.
    väri on ruunikko,jhkn ja sma.Ei tule mitään läsi piirteitä.Valkoinen vaalennus turpaan ja sierainten väliin musta tummennus.Keskipitkä tummanruskea harja.Meksikolaisiinsuitsiin remmeihin ja otsapantaan valkoisia timantteja ja pehmuste nahkaosan reunoille valkoisia timantteja myös.Mustat meksikolaisetsuitset ja se sopiva keppi.Pinkki nahka riimusetti tulee myös mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt puhut kyllä niin hienoa kieltä että mää en tajua :D Jhkn ja sma? WHAAAAAT :D Ei me tehdä oikeita hevosia ja suitsia :D Keppareita vaan. ;)

      Poista
    2. Ja pinkkiä nahkaa ei ole, tällaisia suitsivärejä on. Esim. mustaa, ruskeaa, valkoista, harmaata jne.

      Poista
  17. Ei se haittaa vaikka et tiedä mikä on jhkn ja sma.Sori en tiennyt että sä et tiennyt sitä väriä ois pitänyt ekaks kysyä sulya:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se haittaa jos sellainen pitäisi tehdä :D Kerro nyt ihmeessä! :) Jhkn... tuli mieleen jauhokuono mut menee kuitenki päin mäntyä :D

      Poista
  18. Se on jauhokuono:D

    VastaaPoista
  19. Nä en tiiä mistä toi sma tuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koitin kovin googlettaa mut ei löytyny >.<''

      Poista
  20. Mikä on muutes turpa mömmöjä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mömmöjä turpaan :D Eli tummennokset/vaalennokset :)

      Poista